Stenlund-Goran-14.09.18-1Göran Stenlund, kyrkomötesombud för Borgå stift
E-post:  Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.
Mobil:  +358 50 349 3521

Måndagen den 6 november samlades Finlands evangelisk-lutherska kyrkas kyrkomöte till 2017 års höstsession i Åbo. Det ärende som väckte mest debatt under kyrkomötesveckan var frågan om huruvida kyrkan ska avstå från sin vigselrätt eller inte. En utredning av frågan har på biskopsmötets begäran gjorts av professor emerita Eila Helander. Eftersom hon i sin utredning också berör den bakomliggande frågan, nämligen om också samkönade par ska kunna få kyrklig vigsel, kom debatten ohjälpligt att tangera också den frågan. Beslut i ärendet kommer troligen att fattas i maj 2018 efter att konstitutionsutskottet avgett sitt betänkande.

Ett av anförandena i debatten hölls av Borgå stifts ombud Göran Stenlund, vars anförande återges i sin helhet här nedan.

Kyrkomotet-17.11.08-GoranS-6

Herr ärkebiskop!  /  Arvoisa arkkipiispa!
Hyvät edustajat!  /  Bästa ombudskolleger!

Avsikten med mitt anförande är att ge litet perspektiv på ordet ”kompromiss”, som förekommer flera gånger i professor Helanders grundliga utredning.

* * *
Tämän puheenvuoroni tarkoituksena on antaa vähän perspektiiviä sanalle ”kompromissi”, joka esiintyy useita kertoja professori Helanderin perusteellisessa selvityksessä.

Ensimmäistä kertaa olin mukana täällä kirkolliskokouksessa Porvoon hiippakunnan edustajana 35 vuotta sitten, toukokuussa 1982. Silloin tätä kaunista, upeaa salia ei ollut. Täysistunnot pidettiin viereisessä voimistelusalissa. Arkkipiispa oli nimeltään Mikko Juva, eturivillä istuivat aivan toiset edustajat, kuten kaikilla muillakin riveillä.

Muutama vuosi sen jälkeen hyväksyttiin uudet virsikirjat, suomenkielinen ja ruotsinkielinen, monen vuoden valmistelutyön tuloksena, jossa olin itsekin saanut olla mukana. Niinikään monen vuoden esityön jälkeen pappisvirka avattiin naisillekin. Silloinkin puhuttiin ”kompromissista”.

Muistan hyvin kuinka sen päätöksen yhteydessä salissa tänään istuvan edustajan, Heikki Sariolan isä, piispa Yrjö Sariola, esitti kuuluisan ponsiehdotuksensa, jonka mukaan ”niilläkin kirkkomme jäsenillä ja viranhaltijoilla jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille pitää jatkossakin olla toimintavapaus kirkossamme ja mahdollisuus tulla vihityksi kirkon eri virkoihin. Kaikilla kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla on yhteinen vastuu pyrkimyksestä voittaa muutoksen aiheuttamat vaikeudet”.

Tänään edustaja Steffansson sai toisen asian yhteydessä 94 ääntä ponsiesityksensä taakse. Muistan että samoin kävi piispa Sariolan ponsiesitykselle. Yli 90 edustajaa äänesti sen puolesta. Itsekin olin yksi heistä.

Edelleen ajattelen että piispa Sariolan ponsi oli hyvä ponsi, joka vaikeassa kysymyksessä helpotti yhteiselämää kirkossamme.

Mutta tiedämme, että teknisesti ponsi on sen laatuinen ettei se ole juridisesti sitova. Ja jossain vaiheessa kirkossamme päätettiin todeta, että piispa Sariolan ponnen aika on ohi. Sitä ei enää sovelleta. Itse suren sitä.

* * *
Idag är vi i en situation där vi brottas med en annan fråga. Också i den frågan har vi skäl att begrunda orden ”kompromiss”, ”samvete”, ”minoritetsskydd”, ”skydd för andra minoriteter” och så vidare. Alla dessa ord är viktiga, och vi har all orsak att fundera på vad som ligger i dem. På vilket sätt styr dessa ord konkreta situationer i vår kyrka och i vårt liv överlag?

* * *
Tänään olemme tilanteessa jossa painimme toisen kysymyksen kanssa. Tämänkin kysymyksen yhteydessä joudumme pohtimaan sanoja ”kompromissi”, ”omatunto”, ”vähemmistönsuoja”, ”toisen vähemmistön suoja”, jne. Kaikki nämä sanat ovat tärkeitä sanoja, ja meidän on todella syytä miettiä mitä niihin sisältyy. Millä tavalla nämä sanat ohjaavat konkreettisia tilanteita kirkossamme ja elämässämme muutenkin?

Tällä kertaa ”kompromissin” takeeksi ei otettaisi pontta, vaan kirkkojärjestyksen pykäliä. Ne ovat tosiaan vahvempia kuin ponsi. Mutta pykäliäkin voidaan muuttaa. Sitähän olemme juuri pohtimassa: Pitäisikö nyt joitakin pykäliä muuttaa?

Sellaisessa tilanteessa joutuu kysymään: Mitä ”kompromissi” käytännössä tarkoittaisi tässä asiassa? Miten pysyvää se olisi? Olisiko se voimassa vielä 5 vuoden jälkeen? Entäs 10 vuoden jälkeen? Entäs 20, tai 50?

* * *
Jag konstaterar att det fortfarande i vår kyrka finns en skara människor som älskar vår kyrka och uppriktigt vill tjäna kyrkan och dess medlemmar. Men på grund av deras ämbetssyn är deras verksamhetsmöjligheter i många avseenden begränsade idag.

Det var för denna grupp som kyrkomötet på sin tid godkände biskop Sariolas kläm nästan enhälligt.

Jag tänker, att om man i vår kyrka fortsättningsvis vill ge denna grupp livsrum och verksamhetsmöjligheter, då finns det nog lämpliga medel att göra det med.

Jag tänker, att i den här saken har våra värderade biskopar och biskopsmötet stora påverkningsmöjligheter, om den goda viljan finns.

Och jag tänker, att en sådan här process skulle vara ett första steg och ett viktigt led i att visa, att om vi också idag talar om ”kompromisser” i vår kyrka, då avser vi inte bara tillfälliga, kortsiktiga lösningar, utan långsiktiga och permanenta.

* * *
Totean, että kirkossamme on edelleen joukko ihmisiä, jotka rakastavat kirkkoamme ja haluavat vilpittömästi palvella kirkkoa ja sen jäseniä. Mutta heidän virkanäkemyksensä takia heidän toimintamahdollisuutensa ovat tänään monessa mielessä rajattuja.

Tätä joukkoa varten kirkolliskokous hyväksyi aikoinaan piispa Sariolan ponnen miltei yksimielisesti.

Ajattelen, että jos tälle joukolle halutaan edelleen antaa kirkossamme elintilaa ja toimintamahdollisuuksia, siihen löytyy kyllä sopivia keinoja.

Ajattelen, että arvoisilla piispoillamme ja piispainkokouksella on tässä asiassa suuret vaikuttamismahdollisuudet, jos hyvää tahtoa löytyy.

Ja ajattelen, että tällainen prosessi olisi ensimmäinen askel ja tärkeä osoitus siitä, että jos kirkossamme puhumme tänäänkin ”kompromisseista”, emme tarkoita vain tilapäisiä, lyhytaikaisia ratkaisuja, vaan pitkäjänteisiä ja pysyviä.